keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Laten blogi maaliskuu 2015

Täällä Naarajärven vankilassa oli tulipalo. Se syttyi huonoksi onnekseni juuri siinä asuntolassa missä pidän majaani. Hengen lähtö nyt ei ollut niin lähellä, mutta vaaratilanne kuitenkin. Vielä ei varmuudella tiedetä, mutta itse epäilen sen olevan tuhotyön, eli, että oli tahallaan sytytetty. Ihmettelen kyllä, että mikä järki siinä oli takana, tuollaisesta kun ei kukaan hyödy.
No, ei näissä muissakaan rikoksissa mitään järkeä ole ikinä ollut, eikä tule olemaankaan.

Se vaan tuli taas vaan mieleen, että kun iltaisin mennään nukkumaan, niin ei voi koskaan olla varma että aamulla herätään. Jokainen eletty ilta ja aamu voi olla se viimeinen tässä ajassa.
Siksi olisi syytä tehdä se ratkaisu Herran puoleen mahdollisimman pian, ja varsinkin jos Hän meitä kutsuu.
Etsikkoaikaa ei tule hukata, seurauksena on kadotus.
Raamattu ei hirveästi helvetistä  kerro, mutta kaikki me ymmärrämme, ettei se ole mukava paikka.
Ikuinen itku ja hammasten kiristys. Ei kuulosta kivalta. Taivaasta on enemmän juttua ja se kuulostaakin todella hienolta ja tavoittelemisen arvoiselta paikalta. Sinne minä ainakin halua päättää tämän maanpäällisen vaellukseni; ikuiseen kirkkauteen ja Jumalan ja Karitsan läsnäoloon. Halleluja!

Älkää siis hyvät ihmiset torjuko Herraa kun Hän teitä kutsuu. Raamattu sanoo että kutsuja tulee kaksi tai kolme. Tämä ei mielestäni tarkoita että 2 tai 3 kpl. vaan että ennemminkin useasti. Silti, voi olla että kutsuja ei tule kuin nuo kaksi tai kolme ja homma on sitten ohi. Peli on pelattu!
Sana sanoo että Herra armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. Eihän Hän muuten suvereeni Kaikkivaltias olisikaan.
Hän tekee mitä hyväksi näkee ja jos päättää ihmisen pelastaa, on perusteena yksin Jumalan armo, ei muuta.

Tämä asia on selvä kuin pläkki; jokainen joka turvaa Herraan ei joudu häpeään. Ollaan onnellisia jos Jeesus on meidät vapauttanut ja armahtanut, parempaa kohtaloa ei ole.
Jos taas elät erossa Hänestä, niin kiiruhda Hänen luo.

Riennä rukoillen Jeesuksen helmaan ja tee katuen parannus ja usko evankeliumi. Siinä se.

On hyvä tulla uskoon jo nuorena, jää moni murhe kokematta.  Ja usein vanhalla iällä homma ei enää luonnistu, sillä etsikkoaika on saattanut mennä jo ohi.
Minulla oli kunnia puhua tuossa pari viikkoa sitten Pieksamäen seurakunnan rippileirinuorille ja huomata, että klisee"nuorissa on tulevaisuus", pitää paikkansa. Todella fiksuja tyyppejä ja kuuntelivat tarkasti mitä vanha konna heille Jeesuksesta kertoi. Toivon, että jotain jäi itämään ja joskus sanomastani olisi jotain apua kun tulee miettimisen paikka. Useinhan ei uskoon tulla tuosta vaan. Asiaa pitää vähän kypsytellä ja sitten vaikeuksien keskellä voi kokea uskoontulon.
Itsekin tulin uskoon suuressa ahdistuksessa Suomen kovimmassa vankilassa ja sain kokea että "läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi, kuolleista Hän noussut on".

Kun olet lukenut tämän niin pyydän; rukoile Isä meidän, jotta tapahtuisi Hänen tahtonsa.
Kiitos!

Late 23.3.2015  Naarajärven vankilassa